Siepakat

on Rovaniemellä toimiva kansantanssi- ja musiikkiryhmä, joka harjoittaa opetus- ja esiintymistoimintaa useissa eri ikäryhmissä aina kolmevuotiaista eläkeläisiin. Ryhmä perustettiin vuonna 1977. Siepakoissa on 12 tanssiryhmää ja 5 musiikkiryhmää. Tanssijoita ja muusikoita on yhteensä noin 200.

Siepakat valittiin tänä vuonna Pispalan Sottiisissa vuoden Kansantanssiyhtyeeksi. Vuoden kansantanssiyhtye (VKY) on kansallinen tunnustus sellaiselle kansantanssiryhmälle, joka toimii määrätietoisesti esittävän kansantanssin hyväksi. Siepakoitten ryhmää ohjaavat Heidi Kultanen ja Elssa Antikainen.


Esiintyy perjantaina 21.9 Korundissa klo 19 alkavassa Kansantanssin Superillassa.


 

v
scriptsell.neteDataStyle - Best Wordpress Services