Näyttelyn teemana on Meijän kaupunki, siis Rovaniemi, ja olemme tutkiskelleet kotikaupunkiamme arktisten silmälasien läpi. Mitä arktista ja miten arktisuus ja pohjoinen sijaintimme näkyy kaupunkikuvassa ja elämässämme.  Samalla olemme tutkineet kotikaupunkimme henkistä tilaa ja sen monikulttuurillisuutta.

Näyttelyn työprosessi alkoi sillä, että kukin taiteilija ikuisti näkymiä kaupungissa kertakäyttökameran filmirullallisen verran. Näitä valokuvia on käytetty lähtökohtina teoksien synnylle. Kaikki näyttelyn työt ovat uusia, varta vasten tätä näyttelyyn varten tehtyjä.

Meijän kaupunki –näyttelyssä on teoksia useilla eri tekniikoilla ja mukana on 14 taiteilijaa.  Edustettuna ovat mm. akryyli-, öljy- ja pastelliväritöitä, mutta myös tilataideteoksia, valokuva- ja esinekollaaseja, keramiikkaa, paperimassatöitä  sekä tekstiiliteoksia.

Näyttelyyn liittyy myös Jutajaisten aikana, heinäkuun alussa,  kaupungin nuorille järjestettävä maalaustyöpaja, jossa nuoria tutustutetaan akryylimaalaukseen ja taiteen tekemiseen. Haluamme jakaa iloa taiteesta nuorille ja antaa heille mahdollisuuden kertoa oman mielipiteensä kotikaupungistamme maalamalla ”tosi pitkää maalausta”.

ArtILOlaisia Meijän kaupunki -näyttelyn avajaisissa

Muutamia tarinoita kesäkuun 2010 näyttelyn työprosessista ja syntyneistä maalauksista

Eila Puhakka

Meijän kupunki siellä

missä kohtaavat voimauttavat virrat

missä Jätkänkynttilän silta

kantaa ylväänä yli jäisen veen

vie matkalle

olevasta uuteen tulevaisuuteen

kynttilän valosta

nousevan auringon kajoon

Teija Holopainen

Käsittelen näyttelyn teoksissa rovaniemeläisillekin tuttua elinkeinoa, poronhoitoa. Kaupungistuvassa yhteisössä ei ole enää mahdollista vapaasti laiduntaa poroja vaan porot on otettava aitaruokintaan talvisin. Porokarjan hoito aitaukseen vaatii jatkuvaa, päivittäistä läsnäoloa joten säännöllinen työ muualla ei onnistu.  Porojen ruoka on ostettava teollisesti valmistettuna. Poromies ystäväni tuskailikin kulujen kanssa ja totesi, että täytyisi olla miljonääri, jotta pystyisi hoitamaan poroja.

Maritta Jänkälä

LÄHDÖSSÄ KOTIIN

Lähdössä kotiin, veisitkö Sinä?

Lähdössä kotiin, omaan kotiin, lapsuuden kotiin vai ehkä taivaan kotiin?

Kun päivän täyttää ajatus lähteä kotiin, ahdistus tulee ja täytyy lähteä?

Kuka auttaa silloin? Kuka vastaa alituisiin puhelinsoittoihin, kuka ”näpyttelee ”numerot kun itse ei muista niitä, kuka jaksaa lohduttaa ja sanoa ettei ole mitään hätää, kaikki on hyvin?

Ehkä sitä kotia ei enää ole, ei sitä omaa kotia, eikä lapsuuden kotia, siitä kun on vierinyt vuosikymmeniä kun lapsuuden kodista on lähdetty, vaikka se tuntuisi siltä kuin se olisi eilinen päivä. Ehkä siellä kotona ei kukaan odota tulijaa.

Kuka silloin lohduttaa?

Olisiko sinusta enkeliksi, auttajaksi ,lohduttajaksi ?

Kokeile enkelin siipiä selkääsi !

Tunnetko taivaan kaartuvan siivillä, selkääsi koskevan ?

Kenelle jäävät käteni joita äiti silitti viisi vuotta ?

Raija Vanhamaa

Metsässä, keskellä tai laidalla, mutta kuitenkin Rovaniemellä,

pääsen nauttimaan syksyisen luonnon antimista.

Mitä kaikkea metsässä voikaan harrastaa,

marjastusta, kalastusta, metsästystä tai muuten vain istua

kannonpäälle ja antaa ajatusten liukua kohti suuria unelmia.

Hmm.. mikä tuolla pilkistää? Apua hirvi, mitä teen? Se on hirvi!

Hirvi - ja minulla on pyssy, tähtäänkö?

Kaisa Siren

Olen halunnut tutkia kaupungin pieniä yksityiskohtia jotka toistettuna muodostavat suuren pinnan ja rytmin. Onnistuuko pientä yksityiskohtaa toistamalla saavuttaa jokin aivan uusi ulottuvuus ja mielikuva, ja kun menee lähelle teosta voi huomata mitä yksityiskohta itse asiassa esittää. Haluan valokuvissani siirtyä yhä enemmän abstraktiin ilmaisuun ja tämän teoksen avulla olen saanut kokeilla yhtä tapaa pelkistä. Samalla tutkin elämän rytmiä ja päivien ohikiitävää ja lentävää aikaa. Huomaan, että jokapäiväisessä elämässä arjen toistuva rytmi on tärkeää ja helpottaa elämää, tosin miten sitä voisi vähän löysätä?! PINNALLISTA.

Airi Dohlen

Kun kuljin pokkarikameran kanssa, veivät jalkani minut aina kohti Ounasvaaraa ja siellä metsän syvyyksiin. Hiljalleen kaupungin äänet katosivat, kun askeleeni veivät minut syvemmälle luontoon. Silloin tajusin, ettei kaupunki katuineen ollut minun syyni asua Rovaniemellä, vaan se laaja luonto puineen, soineen, vaaroineen, jokineen ja järvineen kaupungin sykkeen ympärillä. Sisälläni heräsi koti-ikävä. Ikävä pieneen idylliseen kylään, jossa lapsuus oli täynnä aurinkoa, vitilunta ja hauskoja leikkejä isojen kuusien alla ja peltoaukeilla. Se kylä vain on nyt kuolemassa. Ei ole enää kauppaa, ei postia ja koulukin lopetettiin jo ajat sitten. Sinne en voi enää koskaan muuttaa.

Inspiraatio tauluihini syntyi Ounasvaaralla katsellessani tykkylumisten puitten latvojen taipuvan alistuneesti painon alla. Ne muistuttivat minua noista ihmisistä, jotka alistuvat kylien kuolemaan ja hitaasti hiilautuvat ainakin henkisesti kohti kaupungistumista. Maalasin hirvaan ja vasan, koska olemme kuitenkin portti Lappiin. Ne tuovat kylien ihmisille jonkinlaisen toimeentulon maitotilojen kadotessa EU:n byrokratian ja kansainvälistymisen jaloissa. Myös vapaana virtaavat vedet ovat luksusta meille.

Tulevaisuus huolestuttaa! Mihin olemme menossa? Osaammeko enää palata elämään luontaiseen ja luonnonmukaiseen elämänrytmiin? Onko tulevaisuutemme isoissa kauppakeskuksissa ja massatuotannossa?

Kristiina Hoikka

Rovaniemi on kaupunki vaarojen sylissä, Ounasjoen rannalla, täällä on asuttu jo pitkään. Myös minun juureni ovat täällä, syvällä Ounasjoen rannalla. Halusin teoksissani tutustua sukuni juuriin täällä samassa kaupungissa, jossa minä nyt asun, noin 50-vuotta myöhemmin. Olen löytänyt albumeista ja laatikoista vanhoja valokuvia, joita on otettu suvustani Rovaniemellä. Yhdistin heidän kokemansa kaupungin tähän nykypäivän kaupunkiin, jossa minä asun. Valokuvakollaasin ja kuvien siirtotekniikan keinoin voin nähdä kaksi eri aikakautta yhtä aikaa, yhdessä. Minusta tuntuu samalta astellessani näitä katuja ja asuessani tätä kaupunkia.

Eija Hänninen

MEIJAÄN KAUPUNKI

Kuvan avulla tiivistettynä minun kaupunkini.

KIRKONMÄELLÄ

Lapsuuden muistikuva kirkonmäeltä katsottuna

ALVAR

Lappiatalon arkkitehtuuri ja keväinen valo  huovutustyön innoittaja.

Ulla Hoikka

Ounasjoki on kotini lähellä. Sen rannoilla olen mietiskellyt elämän menoa ja sulatellut murheitani, katsellut sorsien ja majavien puuhailuja, nauttinut uimisesta ja jäällä kulkemisesta. Aina on löytynyt rauha ja tyyneys seuratessani sen vapaata kulkua. VALJASTAMATON on työni nimi ja toiveeni on, että se olisi joen kohtalo vastaisuudessakin.

Maija Vanhatapio

Rovaniemi on minulle isoa luontoa; vettä, lunta ja jäätä. Kaupunkielämä

vierasta. Kiiruna - Eteläranta. Joki välissä tai vieressä. Vapautta

kuohuva Kemijoki. Valjastettunakin kuohujaan etsivä tai vuolaasti

jäitään luova. Muistoja lapsuuden ajan pelottavasta sillasta ja

kulkutautisairaala. Tulirokko ja uni. Miesten puheet sodasta. Kiehtova

Jäämerentie - minne se vie?

Anu Riestola

"LOSING GAME" työni kuvaa Rovaniemen kaupungin ihmisiä jossa eri ihmisryhmät ovat samalla shakkipelipelilaudalla: nuoret, vanhat

erilaisten etnisten ryhmien edustajat, ihmistyypit, sotilaat, tontut jne.

Pelilautaa voi pitää metaforana monille eri asioille kuten politiikalle tai elämälle yleensä. Hahmoilla on erilaisia rooleja kuten shakkipelissä: kuningas, kuningatar, lähetti, torni, hevonen ja sotilas. Suostuvatko eri ryhmät peliin, jossa hävitään ja voitetaan ja syödään toisia, vai onko olemassa muunlaisia ratkaisuja? Katsoja voi itse päätellä ja kuvitella,

mitä tapahtuu seuraavaksi...